Entrez dans un monde infini d'histoires
Syrjärannan omistajan Johanneksen onni ja hyvinvointi on Lempi-äidin elämän suuri johtotähti. Poika ei vain äitinsä harmiksi ole vielä löytänyt itselleen naista jota rakastaisi. Sitten Johanneksen elämään ilmestyy kuin tyhjästä kaunis ja salaperäinen Lilabella. Johannes hullaantuu täysin. Häät vietetään, vaikka Lempi on varma, ettei tuo päiväperhomainen olento voi tehdä hänen poikaansa onnelliseksi.
Mutta toisin käy. Johannes palvoo maatakin Lilabellan sirojen jalkojen alla, heille syntyy tytär Kaisla ja Syrjärannan elämä tuntuu olevan täydellistä.
Kunnes sitten taloon tulee kesävieraita Lilabellan menneisyydestä eikä mikään sen jälkeen ole enää ennallaan. Kuuman kesän aurinkoiset ja joutilaat päivät seuraavat toisiaan, samoin valoisat, hiostavat yöt. Pieni Kaisla vaeltelee aikuisten unohtamana omilla teillään ja näkee ja kuulee asioita, joita hänen ei pitäisi nähdä eikä kuulla ja joita hän ei ymmärrä.
Ja kun onnettomuus sitten vääjäämättä tapahtuu, tarvitaan kaiken korjaamiseksi paljon viisautta, naisellista järkeä ja viekkauttakin. Kesävieraat on värikylläinen romaani sokeasta rakkaudesta ja intohimosta, itsekkyydestä, hylkäämisestä ja itsepetoksesta mutta myös toivosta ja välittämisestä, josta kasvaa kokonaan uusi alku ja uusi tarina.
© 2022 Gummerus (Livre audio ): 9789512430895
Date de sortie
Livre audio : 2 juin 2022
Accès à la bibliothèque complète
Mode enfant
Annulez à tout moment
Pour accompagner vos loisirs
1 compte
15 heures/mois
Pour vos trajets quotidiens
1 compte
30 heures/mois
Pour écouter tous les jours
1 compte
45 heures/mois
Français
France