Astu tarinoiden maailmaan
4.5
Tietokirjallisuus
Rakkauskirjeitä luonnolle on kahden parantumattoman luontoriippuvaisen, vaellusopas Minna Jakosuon ja luontodokumentaristi Petteri Saarion kirjeenvaihdosta koostuva vuoropuhelu. Kirjan kuvituksesta vastaa Meeri Koutaniemi, jonka puhuttelevia luontokuvia nähdään nyt ensimmäistä kertaa julkisesti.
Kirjoittajat kuvaavat luontoa ja pohtivat siitä riippuvaista ihmisluontoa myötätuntoisesti ja koskettavasti, ihmistä - itseäänkään - säästämättä. Vaikka rakkaan luonnon kärsiessä on vaikeaa olla myönteinen, toivo saa vielä päänsä pinnalle.
Petteri Saario tunnetaan ihmisen ja luonnon suhdetta kuvaavista dokumenttisarjoistaan (Erämaan lumo, Jokiemme helmet, Veden valtakunta, Veden saartamat...) sekä dokumenttielokuvistaan (Aktivisti, Autiomaa, Vedenneito...), jotka ovat keränneet miljoonayleisön sekä Suomessa että ulkomailla. Paitsi dokumenttiohjaajana ja luontoelokuvaajana, Porvoossa asuva Petteri on työskennellyt muun muassa ympäristötoimittajana ja Luonto-Liiton pääsihteerinä. Kaksivuotiaan tytön isoisälle luonto on hyvin henkilökohtainen asia. ”Kun näen tai kuulen, että luontoa tuhotaan, koen sen hyökkäyksenä itseäni vastaan. Jos pojantyttäreni vanhempana kysyy, mitä ukki teit luonnon hyväksi, toivon voivani vastata: kaiken mihin synkkyyteen hukkumatta kykenin.”
Minna Jakosuo, savolaisen maatalon räväkkä tytär ja kolmen lapsen äiti, tuli tunnetuksi Kuukausi yksin erämaassa -blogistaan. Jämsässä asuva Minna on paitsi vaeltanut yksin Lapin koskemattomissa erämaissa, myös vienyt vaelluksilleen satoja muita. Hän onkin Suomen kenties tunnetuin vaellusopas. Minna vastaa myös Isojärven kansallispuiston kahvilan ylläpidosta sekä majoitus- ja retkeilypalveluiden tarjoamisesta yhdessä puolisonsa kanssa. Luonto on elämän perusta ja sisältö. ”Haluaisin seikkailla läpi elämän yksinkertaisia pieniä polkuja, ihmetellä kiehisten kaaria ja tulta niitä nielemässä, tähtien ilmestymistä pimenevälle taivaalle. Siinä olisi tarpeeksi uskontoa ja elämää minulle.”
Meeri Koutaniemen valokuvat ovat koskettaneet syvästi ihmisiä niin Suomessa kuin maailmallakin. Palkittu valokuvaaja ja journalisti on keskittynyt työssään ihmisoikeuksiin. Meerin matka Kuusamon koskien partaalta Helsingin parrasvaloihin ja maailman syrjäseuduille ja metropoleihin on tuonut kuvalliseen ilmaisuun poikkeuksellista voimaa ja herkkyyttä. Meeri asuu Helsingissä, mutta toinen koti sijaitsee Mallorcalla. Pohjoinen luonto tuntuu vuosi vuodelta yhä tärkeämmältä.
© 2022 Readme.fi (Äänikirja): 9789523734142
Julkaisupäivä
Äänikirja: 18. tammikuuta 2022
Lähes miljoona tarinaa
Suosituksia juuri sinulle
Uusia Storytel Originals + eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain
Turvallinen Kids Mode
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.
1 käyttäjätili
50 tuntia/kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.
1 käyttäjätili
100 tuntia/kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.
1 käyttäjätili
Kuuntele ja lue rajattomasti
Ei sitoutumisaikaa
Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.
2-6 tiliä
100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle
Ei sitoutumisaikaa
2 käyttäjätiliä
26.99 € /kuukausiKäytä ilmaiset tunnit milloin haluat
1 käyttäjätili
20 tuntia/kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Suomi
Suomi