Oli kova ja muistoja herättävä kun saman ajan elänyt ja Tavastia erittäin hyvin muistissa josta kirjassa mainitaan!!!

Elämä on helvetti. Ehkä toivoa ja armoA kuitenkin on.

Lukija murisi

Mielenkiintoisten henkilöhahmojen tahdittama, kouriintuntuvasti kirjoitettu narkkaritarina. Loistava lukija!

Tylsähkö narkkikuvaus melkein-starasta. Fiksistä fiksiin, isoja puheita, vähän tekoja. Kauniisti kertoo kuolleista kollegoista, joiden siivellä vähän menestyi, mutta pääasiassa narkkas ja katseli vierestä kun “parhaat kaverit” menestyi. Vierastan tyyliä piirtää melkein itserankaisunomaisesti itsestä hyvin yksipuolinen kuvaus. En tätä suosittele kuin Laneganin faneille. Laitan samaan sarjaan kuin erityisen tympeä Marilyn Mansonin The Long Hard Road Out of Hell.

Raju ja todentuntuinen kuvaus narkkarin elämästä. Hienosti kirjoitettu, ei niiin perinteinen muusikon elämänkerta.

Melkoinen nostalgiapläjäys grunge- nuoruuden eläneelle. Rehellinen, raaka ja vilpitön ajankuvaus. Skismat Gallagherin kanssa aivan hervotonta kuunneltavaa.

Surullinen tarina miehestä jolla ei ollut lapsuutta ja joka ei kasvanut vastuulliseksi aikuiseksi. Fiksiä fiksin perään, ja paljon vihaa.

Hyvällä tavalla törkeä suora aikalaiskuvaus, jossa Lanegan ei sokerikuorruta ketään kohtaamaansa tyyppiä: he ovat pääsääntöisesti dorkia, parin hyvä tyypin joukossa. Itseänkään ei Lanegan säästä, tämä on myös helvetin surullinen narkomaanin elämäntarina. Sana on todella hyvin hallussa, ja kyllä tämä välillä naurattaakin absurdeissa käänteissään ja anekdooteissaan. Toistaiseksi paras lukemani muusikon elämäkerta.

Todenmukainen kuvaelma addiktion oikeista puolista. Loppui vähän tönkösti. RIP Lanegan.